Kirjat

Uraauurtava 448-sivuinen kanavoitu teos, jollaista ei ole aiemmin julkaistu Suomessa. Kirjoitettu "Kirin" ja Galaktisen Federaation kanavoimien viestien kautta — kirja valaisee ihmiskunnan polkua kohti henkistä heräämistä. Viestejä on julkaistu Projekti Planeetta Maa YouTube kanavalla vuodesta 2023. Kirja käsittelee ihmiskunnan ja yksilöiden tietoisuuden kasvua, kollektiivin värähtelytason nousua, pelkojen kohtaamista ja tulevaa yhteyttä ihmiskunnan ja tähtikuntien välillä.
Ensimmäinen painos myytiin hetkessä loppuun.
Kirjoittajat: Kati Hoffström & Janne Laakso. Kustantaja: IamBooks, 2024.
Painoksia: 2

- "Mutta ovi oli jo olemassa. En vain nähnyt sitä Kiera: Ja sitten sinä kosketit kahvaa."
Projekti Planeetta Maa -kirjailijan uusi teos SAMALLA KYNÄLLÄ on avoin, rehellinen ja rohkea kuvaus niiden kokemusten synnyttämistä ajatuksista ja tuntemuksista, jotka alun perin johtivat kanavointeihin, Projekti Planeetta Maan kehittymiseen ja lopulta tämän kirjan syntymiseen. Kirjan kantavana teemana on Kieran kanssa käytävä dialogi. Kiera?
Milloin ja miten Kiera ilmestyi? Ja miksi? Kuka hän on?
- Kati Hoffström käsittelee menneitä ja nykyisiä ajatuksiaan, tunteitaan, pelkojaan sekä kokemuksiaan oivaltavalla, nokkelalla ja huumorintajuisella kielellään, joka tarjoaa myös kauniita viisauksia.
- "Kiera: Sinulla on myös kyky tehdä vaikeasta kokemuksesta kieltä. Se on harvinaisempi taito kuin ehkä ymmärrät. Moni tuntee paljon mutta ei pysty sanoittamaan sitä. Sinä rakennat kokemuksesta kertomuksen. Se auttaa sinua itseäsi ja siksi tekstisi voivat auttaa myös muita."
Kirjoittaja: Kati Hoffström
Kustantaja: Kupla Kustannus, 2026.
Tilaa alla olevasta linkistä (painike ohjaa suoraan Kupla Kustannuksen tilaussivulle)

Itsereflektiosta kiinnostuneille täytettävä ja interaktiivinen PDF -muodossa oleva e-tehtäväkirja, jonka teemat mukailevat Projekti Planeetta Maa kirjassa käsiteltyjä asioita henkisen polun oppiläksyistä
Tehtäväkirjan tehtävät eivät edellytä Projekti Planeetta Maa-kirjan lukemista ja tehtäväkirjaa voi käyttää myös täysin itsenäisesti omaan sisäiseen pohdintaan ja työskentelyyn.
E-kirja sisältää reilut 80 sivua materiaalia itsetutkiskeluun, 6 Katin lukemaa rauhoittavaa ja vahvistavaa meditaatiota (linkillä sivulta pääsy suoraan meditaatiotallenteeseen) ja paljon kirjoitus ja piirustustehtäviä.
E-kirjaa voi käyttää myös luovalla tavalla yhdessä oman päiväkirjan ja aarrekarttapohjan kanssa tulostaen osan sivuista päiväkirjaan tai aarrekarttaan ja kirjoittaen tehtävien tuotokset muistiin myöhempää käyttöä ja arviota varten.
Tervetuloa tälle mielenkiintoiselle matkalle omaan sisäiseen maailmaan!
