Tervetuloa Katin blogiin!

26.09.2026

Kirjoittaja, kirjailija, kynäilijä, näpyttelijä...

Nyt kun toinen kirjani on pian ilmestymässä, olen pohtinut millä nimikkeellä sitä itsensä esittelisi eri yhteyksissä. Kirjailija lienee ihan hyväksyttävä, kynää kun harvemmin enää käsikirjoitusten tekoon kukaan käyttää (minä en ainakaan). Kirjoittaja taas viittaa enemmänkin jonkin yksittäisen osan, artikkelin tai palstan tekijään? Näpyttelijä taas kuulostaa nipottelijalta, enkä tunnista siitä omaa luonnettani. Joku toinen voi tosin olla tästäkin eri mieltä, mutta itse en näe sitä luonteenomaiseksi itselleni. Ja miksikö tätä edes pitäisi pohtia? Se tulee usein eteen silloin, kun pitää kirjoittaa itsestään lyhyt esittely messulehteen tai jonkin tapahtuman sivuja varten. Yhä useammin olen todennut yksinkertaisesti olevani kirjailija, koska olen julkaissut kirjan ja pian toisenkin. 

Samalla kynällä

Samalla kynällä on uuden kirjani nimi

Kirjoitin käsikirjoitusta isäni kuoleman aikaan loppukesästä ja se lähti etenemään lopulta niin vauhdilla, että kirjamuotoon se ehtii ilmestyä jo 1.11.2026! 

Silloin kun hommat luistaa niin ne vaan luistaa eikä siinä tohdi jarrutella. On sitäkin varmasti ehtinyt riittävästi elämänsä aika tekemään, pohtimaan ja pähkäilemaan eikä saa valmista sittenkään. Sain uskomatonta palautetta kirjan oikolukijalta ja sain sen kustantajan välityksellä. En välttynyt muutamalta kyyneleeltäkään silmäkulmassa sitä lukiessa. Nöyräksi veti ja kiitollisuus hiipi mieleen. Olin tosiaan onnistunut vakuuttamaan lukijani.

"Samalla kynällä -tekstin läpikäyminen on ollut huikea kokemus: mikä verbaalinen ilotulitus, kaunis, oivaltava, nokkela ja huumorintajuinen kieli, täsmällinen ja kuitenkin tietoisuuden vapautta lisäävä."

Toki, lopullisen sanansa sanovat lukijani sitten, kun kirja tulee painosta ja teksti päätyy kuulijoiden, seuraajieni ja kiinnostuneiden paperikirjojen kuluttajille pureskeltavaksi. Siihen saakka voi vain odottaa jännittynein mielin sitä hetkeä, kun kirja on todella hyppysissä. 

Tilaa ennakkoon postikuluitta 31.10.2026 saakka!

Kati ja Kieran mielenmaisemaa 

(ote luvusta 6)

Pienet asiat alkoivat tuntua suuremmilta. Ystävällinen sana, eläimen katse, lapsen käsi, meren ääni ja ihmisen tapa kohdata toinen silloin, kun kukaan ei ollut katsomassa, saivat aivan uuden painon. Mitä suuremmaksi maailmankaikkeus kasvoi mielessäni, sitä arvokkaammaksi tavallinen ihmiselämä alkoi muuttua. Se yllätti minut. Olin kuvitellut, että yhteys tähtiin veisi huomioni pois Maasta — se teki päinvastoin. Se teki Maasta käsittämättömän arvokkaan.

Kati: Jos siellä todella on muita, miksi Maa on heille niin tärkeä?

Kiera vastasi tällä kertaa tavalla, jonka muistan edelleen.

Kiera: Koska te ette näe itseänne niin kuin ulkopuolelta katsova näkee. Te katsotte sotianne, ahneuttanne, tuhoanne ja julmuuttanne ja ajattelette helposti, että ihmiskunta on epäonnistunut. Mutta samalla planeetalla ihminen valvoo yön sairaan lapsen vieressä. Toinen ruokkii eläimen, jota kukaan muu ei halunnut. Joku antaa anteeksi asian, jonka olisi ollut helpompi kantaa vihana. Joku kertoo totuuden, vaikka menettäisi asemansa. Joku kirjoittaa musiikkia, jota toinen ihminen kuuntelee vuosikymmeniä myöhemmin ja päättää sen vuoksi vielä jaksaa yhden päivän. Teidän ristiriitanne on juuri siinä. Te pystytte valtavaan pimeyteen ja valtavaan valoon. Maa ei ole merkityksellinen siksi, että olisitte täydellisiä. Se on merkityksellinen siksi, että valitsette jatkuvasti sen välillä, mitä voitte olla.

Pitkään tuon jälkeen en kirjoittanut mitään — katsoin vain ympärilleni. Tavallista maailmaa, pöytää, ikkunaa, puhelinta ja koiran liikettä huoneessa. Ajattelin kaikkia niitä hetkiä, jolloin olin puhunut maallisesta elämästä ikään kuin se olisi vain väliaikainen vaihe ennen jotakin suurempaa. Ehkä olin ymmärtänyt asian väärin? Ehkä ihmiselämä ei ollut eteinen, jossa odotettiin pääsyä oikeaan todellisuuteen. Ehkä tämä oli osa sitä oikeaa todellisuutta — tiheä, vaikea, kirkas ja ristiriitainen ja juuri siksi niin arvokas.

Share